|
Tallink Silja haluaa osoittaa kunnioitustaan Itämerta kohtaan ja kiinnittää huomiota sen kuvankauniiseen ympäristöön valokuvauskilpailulla. “Kaunis Itämeri” -kilpailuun voivat osallistua kaikki Club One -kanta-asiakasohjelman jäsenet sekä Tallink Gruppin työntekijät.
Kisan 13 parasta valokuvaa saavat kunnian komistaa Tallink Gruppin vuoden 2013 kalenteria, minkä lisäksi voittajavalokuva painetaan kalenterin kanteen. Voittajakuvien lisäksi kalenteriin taitetaan myös kuva kunkin valokuvan ottajasta sekä teksti, jossa kuvaaja kertoo suhteestaan Itämereen.
Kalenterista otetaan vähintään 5 000 kappaleen painos, ja sitä jaetaan yhtiön virallisena lahjana työntekijöille ja sidosryhmille. Julkisuuden, kunnian ja maineen lisäksi voittajat palkitaan ruhtinaallisesti Tallink Siljan ja sen yhteistyökumppaneiden tuotteilla.
Osallistuminen
Osallistujia ei luokitella erikseen ammattilaisiin ja amatööreihin tai eri ikäluokkiin. Erityisesti toivotaan, että kisaan osallistuisi intohimoisia harrastajakuvaajia.
Kisassa on neljä eri luokkaa: 1. Itämeren kevät 2. Itämeren kesä 3. Itämeren syksy 4. Itämeren talvi
Kuvien pitäisi olla kooltaan vähintään 1 MB ja niiden tulee jollain tavalla liittyä Itämereen. Kuvissa voi olla esimerkiksi Itämeren luontoa ja eläimistöä tai vaikkapa merimatkailua (poislukien kilpailijayhtiöiden laivat ja palvelut).
Valokuvia voi lähettää 1.9.2012 asti osoitteeseen photo@tallinksilja.com. Voittajat ratkaistaan äänestyksellä, joka alkaa 15.9.2012. Äänestykseen voivat osallistua kaikki Tallink Siljan suomalaiset, ruotsalaiset ja virolaiset Facebook-ystävät. Voittajat julkistetaan syyskuussa 2012 niinikään Facebookissa.
Palkinnot
Kilpailun voittaja ja 12 muuta palkittua saavat runsaat palkinnot.
Kilpailun voittajan palkinnot • Voittajakuva nostetaan kalenterin kanneksi. • Voittaja saa valita Tallink Siljan laivojen myymälöistä 1 000 euron arvosta kilpailun pääsponsorin, Clarinsin tuotteita. • Risteily kahdelle jollakin Tallinkin tai Silja Linen reitillä DeLuxe-hytissä aamiaisineen. • Jättimäinen Cloettan Kexchocolate (1980 g). • Braunin partakone tai epilaattori myymälöidemme valikoimista, arvo 120 euroa.
Muut palkinnot: - Muiden voittajien ottamat kuvat julkaistaan kalenterissa.
Oheiset palkinnot jaetaan kaikille. - Risteily kahdelle jollakin Tallinkin tai Silja Linen reitillä DeLuxe-hytissä aamiaisineen. - Jättimäinen Cloettan Kexchocolate (1980g). - La prairie -tuotteita 200 eurolla. - Paco Rabannen One Million -parfyymi (miehille), arvo 45 euroa. - Nina Riccin Nina Set (naisille), arvo 45 euroa.
Lisäksi kilpailussa annetaan kaksi erikoispalkintoa Tallinkin sponsoroimien virolaisten tennistähtien, Kaia Kanepin ja Jürgen Zoppin, parhaina pitämien valokuvien ottajille. - Police -aurinkolasit Kaia Kanepin suosikille. - Ed Hardy -kello Jürgen Zoppin suosikille.
Yksi henkilö voi osallistua usealla kuvalla. |
 |