|
Lehdistötiedote 10.3.2008
Tallink Silja Oy ilmoitti tammikuun puolivälissä avaavansa kevään aikana uuden myyntityöhön keskittyvän yksikön pääkaupunkiseudun ulkopuolelle. Hankkeen päätavoitteena on parantaa Tallink Silja Oy:n asiakaspalvelutasoa ja tehostaa myyntiä. Uusi myyntipalvelu kiinnosti useita paikkakuntia: esikartoitukseen osallistui yhteensä noin 15 paikkakuntaa, joista viisi kaupunkia oli vahvoilla loppumetreille asti. Voiton tiukassa kilpailussa vei Mikkeli.
Lopullinen valinta tehtiin perusteellisen kartoitustyön ja kaupunkien johdon kanssa käytyjen keskustelujen jälkeen. Valintaan vaikutti ennen kaikkea sopivan työvoiman varmistaminen, sopivat toimitilat sekä kaupungin ja yhteistyökumppaneiden aktiivisuus ja valmius auttaa Tallink Siljaa menestymään. Mikkeli osoittautui sopivimmaksi paikkakunnaksi, onhan Mikkelissä mm. merkittävästi kaupallisen ja matkailualan koulutusta, mutta kuitenkin pulaa alan työpaikoista. Sopivat toimitilat löytyivät osoitteesta Jääkärinkatu 10.
Myyntipalveluyksikön avaaminen Mikkeliin on merkittävä asia niin kaupungille kuin yritykselle. Hanke tukee Mikkelin strategiaa kaupungin kehittämisessä valtakunnalliseksi etäpalvelukeskukseksi.
”Tallink ja Silja Line ovat vahvoja ja tunnettuja brändejä. Yhtiön sijoittuminen Mikkeliin nostaa seutumme tunnettavuutta ja on erinomainen esimerkki muille suuryhtiöille siitä, kuinka voi varmistaa liiketoimintansa pysymisen kilpailukykyisenä keskittämällä palvelutoimintoja Mikkelin seudulle”, toteaa Miset Oy:n toimitusjohtaja Kyösti Ylijoki.
Mikkelin seudulla palvelualan työpaikat ovat kysyttyjä. Työllisyyden kasvu palvelualoilla on kasvanut hitaammin kuin muilla aloilla. ”Yhteistyöneuvottelut ja -valmistelut kaupungin, työvoimatoimiston, paikallisten oppilaitosten ja kiinteistönomistajan kanssa hoituivat erittäin mallikkaasti. Voin ilokseni todeta, että sijoittautumispalvelut ovat meillä mallikkaassa kunnossa”, kertoo Ylijoki.
”Haluamme Tallink Silja Oy:ssä panostaa asiakaspalveluun ja uuden myyntipalveluyksikön ensisijaisena tavoitteena onkin parantaa selvästi palvelutasoamme”, sanoo Tallink Silja Oy:n toimitusjohtaja Keijo Mehtonen.
Hanke ei vaikuta muiden myyntiyksiköiden nykyiseen resurssointiin Suomessa ja Virossa. ”Luotamme siihen, että saamme Mikkelin myyntipalveluun ammattitaitoista työvoimaa, ja yhdessä uusien työntekijöiden kanssa voimme rakentaa sellaisen työympäristön, jossa henkilöstö viihtyy ja pysyy”, Mehtonen toteaa.
Rekrytoinnit käynnistyvät Mikkelin myyntipalveluun rekrytoidaan kevään aikana yli 50 uutta työntekijää. Matkamyyjien lisäksi työpaikkoja tarjoutuu myyntivalmentajille sekä myynti- ja asiakaspalvelupäällikölle. Työsuhteet ovat vakituisia ja kokoaikaisia. Rekrytointi-infotilaisuudet järjestetään Työvoimatoimiston työnhakukeskuksessa Mikkelissä (Porrassalmenkatu 29) torstaina 13.3.2008 klo 14.00 ja klo 17.00. Koulutukset alkavat huhtikuussa ja toiminta uudessa toimipaikassa todenteolla toukokuun aikana.
Työpaikat ovat haussa osoitteessa www.mol.fi.
Lisätietoja: Tallink Silja Oy toimitusjohtaja Keijo Mehtonen Puh. +358 40 749 0023
Mikkelin seudun elinkeinoyhtiö Miset Oy toimitusjohtaja Kyösti Ylijoki Puh. +358 44 794 2210
Mikkelin kaupunki kaupunginjohtaja Kimmo Mikander Puh. +358 44 794 2000
Tallink Silja Oy Itämerellä toimiva suomalainen laivaliikenteen palveluyritys, jonka maaorganisaatiossa työskentelee n. 600 henkilöä ja merellä kahdella Silja Linen aluksella n. 1000 henkilöä. Tallink Silja Oy:n maatoimintoja on Espoossa, Helsingissä, Turussa ja Tampereella sekä keväästä 2008 lähtien myös Mikkelissä.
Tallink Silja Oy kuuluu AS Tallink Gruppiin, joka on risteily- ja matkustajaliikenteen markkinajohtaja Suomen, Ruotsin, Viron, Latvian ja Saksan reiteillään ja merkittävä Itämeren rahtiliikennevarustamo. AS Tallink Grupp on listattu OMX:ään kuuluvassa Tallinnan pörssissä.
Mikkelin seudun elinkeinoyhtiö Miset Oy on Mikkelin seudun seitsemän kunnan (Mikkeli, Puumala, Ristiina, Pertunmaa, Kangasniemi, Hirvensalmi ja Mäntyharju) omistama seudullinen elinkeinoyhtiö.
Palvelumme ja kehittämistyömme auttaa Mikkelin seudun yrityksiä parantamaan kilpailukykyään niin kotimaisilla kuin ulkomaisillakin markkinoilla. Tytäryhtiömme, teknologiakeskus Miktech Oy, on keskittynyt teknologiaosaamiseen ja siihen liittyvän liiketoiminnan kasvattamiseen.
Autamme yrityksen toimintaympäristön kehittämisessä, kuten esimerkiksi toimitila- tai työvoimakysymyksissä. Toteutamme yritysten kanssa yhteishankkeita liiketoiminnan kehittämiseksi ja vastaamme sijoittautumispalveluista. Toimimme yrittäjien, omistajiemme sekä sidosryhmiemme tavoitteiden seudullisena kokoajana.
Tavoitteemme on luoda uusia yrityksiä ja uusia työpaikkoja Mikkelin seudulle. Miset tekee aktiivista ja osaavaa kehittämistyötä seudun hyväksi. |