
Retken kesto n. 6 tuntia
Yhden päivän linnaretkiehdotuksia (ehtii myös Helsingin laivalta)
Vaihtoehto 1)
Lähtö satamasta laivan saavuttua pienelle kiertoajelulle, jonka aikana käydään mm kauniilla Skogskyrkogården-hautausmaalla, joka on yksi UNESCO:n maailman perintö suojelukohteista (mm. Greta Garbon hauta). Tämän jälkeen ajellaan kaupungin pohjoispuolelle ja vieraillaan Ulriksdalin 1600-luvun linnassa, jonka viimeinen asukas oli nykyisen kuninkaan isoisä, Kustaa VI Adolf ja hänen puolisonsa kuningatar Louise. Vierailemme myös linnan Orangeriemuseetissa, joka on 1600-luvun kasvihuone, tänä päivänä siellä on esillä veistoksia Kansallismuseon kokoelmista.
 Kulttuurin täyteisen aamupäivän päätteeksi herkullinen buffet-lounas Ulriksdalin kauppapuutarhan ravintolassa, joka on yhdessä kasvihuoneista. Buffet tarjoillaan vain arkipäivinä, viikonloppuna lounaaksi jokin maistuva keitto kotona leivotun leivän kera sekä jälkiruuaksi kahvit ja maukas makea pala.
Ulriksdalin jälkeen vierailemme retken päätteeksi kreivitär Wilhelmina von Hallwylin kotona ihan Tukholman keskustassa. Kreivitär rakennutti itselleen ja miehelleen reilut sata vuotta sitten ”pikku kodin” – 2000 neliötä, joka toimi kreiviparin kotina sekä työpaikkana; kreivitärhän keräsi mm porsliinia sekä flaamilaista taidetta.
Vaihtoehto 2)
Noin tunnin ajomatkan päässä Tukholmasta sijaitsee 1600-luvun Wrangelin suvun linna, Skokloster, joka ei koskaan valmistunut kokonaisuudessaan linnan herran, Carl Gustav Wrangelin aikana, eikä myöskään hänen jälkeensä. Skoloserin jälkeen ajo Ruotsin vanhaan pääkaupunkiin, Sigtunaan, jossa mahdollisesti lounas sekä hetki vapaata aikaa. Tai pidempi kävely ja kahvit.
Matkan varrelle osuu myös Steningen 1600-luvun linna. Steningen Kulttuurikeskuksessa eli linnan vanhassa tallissa voi vaihtoehtoisesti syödä lounaan, ja siellä on myös lahjatavaramyymälä. Lounaan jälkeen lyhyt kierros linnassa.
Vaihtoehto 3)
Laivan saavuttua lähdetään kaupungista etelään, matkalla ajetaan kauniin metsähautausmaan, Skogskyrkogårdenin kautta (mm. Greta Garbon hauta) Tyresöhön, jossa kierros 1600-luvun Gabriel Oxenstiernan Tyresön linnassa. Tyresön linnan viimeinen asukas, markiisi Lagergren, testamenttasi kotinsa Pohjoismaiselle Museolle. Tyresöstä ajamme nykyisen kuningasperheen kotilinnaan Drottningholmiin, jossa kierros ja paluu laivalle.

Vaihtoehto 4)
Gripsholmin 1500-luvun linna Mälarenin rannalla, pienessä Mariefredin kaupungissa on myös sopiva päivän retkikohde. Linnassa on mm Kustaa III:n teatteri sekä valtion muotokuvakokoelma.
 Paluumatkalla pysähdytään Taxingen ”kakkulinnaan” nauttimaan herkulliset kakkukahvit. Taxinge toimii nykyisin kahvila-ravintolana ja on nimenomaan tunnettu kakuistaan. Linnan sivurakennuksissa on pieniä lahjatavara- sekä koru/käsityömyymälöitä.

|