Silja Line

Tallink Silja Oy avaa uuden myyntikonttorin Mikkeliin

Tallink Silja Oy ilmoitti tammikuun puolivälissä avaavansa kevään aikana uuden myyntityöhön keskittyvän yksikön pääkaupunkiseudun ulkopuolelle. Hankkeen päätavoitteena on parantaa Tallink Silja Oy:n asiakaspalvelutasoa ja tehostaa myyntiä. Uusi myyntipalvelu kiinnosti useita paikkakuntia: esikartoitukseen osallistui yhteensä noin 15 paikkakuntaa, joista viisi kaupunkia oli vahvoilla loppumetreille asti. Voiton tiukassa kilpailussa vei Mikkeli. Sopivat toimitilat löytyivät osoitteesta Jääkärinkatu 10.

Lopullinen valinta tehtiin perusteellisen kartoitustyön ja kaupunkien johdon kanssa käytyjen keskustelujen jälkeen. Valintaan vaikutti ennen kaikkea sopivan työvoiman varmistaminen, sopivat toimitilat sekä kaupungin ja yhteistyökumppaneiden aktiivisuus ja valmius auttaa Tallink Siljaa menestymään. Mikkeli osoittautui sopivimmaksi paikkakunnaksi, onhan Mikkelissä mm. merkittävästi kaupallisen ja matkailualan koulutusta, mutta kuitenkin pulaa alan työpaikoista.

Myyntipalveluyksikön avaaminen Mikkeliin on merkittävä asia niin kaupungille kuin yritykselle. Hanke tukee Mikkelin strategiaa kaupungin kehittämisessä valtakunnalliseksi etäpalvelukeskukseksi.

”Haluamme Tallink Silja Oy:ssä panostaa asiakaspalveluun ja uuden myyntipalveluyksikön ensisijaisena tavoitteena onkin parantaa selvästi palvelutasoamme”, sanoo Tallink Silja Oy:n toimitusjohtaja Keijo Mehtonen.

Hanke ei vaikuta muiden myyntiyksiköiden nykyiseen resurssointiin Suomessa ja Virossa.

Rekrytoinnit käynnistyvät
Mikkelin myyntipalveluun rekrytoidaan kevään aikana yli 50 uutta työntekijää. Matkamyyjien lisäksi työpaikkoja tarjoutuu myyntivalmentajille sekä myynti- ja asiakaspalvelupäällikölle. Työsuhteet ovat vakituisia ja kokoaikaisia. Rekrytointi-infotilaisuudet järjestetään Työvoimatoimiston työnhakukeskuksessa Mikkelissä (Porrassalmenkatu 29) torstaina 13.3.2008 klo 14.00 ja klo 17.00. Koulutukset alkavat huhtikuussa ja toiminta uudessa toimipaikassa todenteolla toukokuun aikana.

Työpaikat ovat haussa osoitteessa www.mol.fi.

Lue lehdistötiedote kokonaisuudessaan.

 
 
Tulostettava versio Kerro kaverille