|
Länsiterminaalin alueen rakennustyöt
Rakennustyöt Länsiterminaalin alueella saattavat aiheuttaa liikennejärjestelyjä (myös HKL:n pysäkkimuutoksia). Saavuthan terminaalille etenkin ajoneuvon kanssa hyvissä ajoin! Varaudu myös tavallista pidempiin ruuhkiin. Lue lisää bussipysäkkimuutoksista ja muista kulkuyhteyksien muutoksista täältä.
Länsiterminaalin pysäköintijärjestelyissä muutoksia
Länsiterminaalin edessä rakennetaan raitiovaunurataa ja raitiovaunupysäkkiä, jonka vuoksi terminaalin edustalle sallitaan vain taksien saattoliikenne. Samaan aikaan Jätkäsaaren rakentamiseen liittyvä katurakentaminen jatkuu terminaalin välittömässä läheisyydessä. Työt aiheuttavat terminaalin alueella muutoksia liikennejärjestelyissä 16.8.2011 alkaen.
Terminaalin edustan lyhytaikainen pysäköintialue siirtyy terminaalin pohjoispuolelle, ja tilausliikenteen linja-autojen pysäköintipaikat ovat terminaalin eteläpuolella. Linjaliikenteen pysäkit säilyvät nykyisellä paikalla. Aamu- ja iltaruuhkissa Palmian liikenteenohjaajat opastavat uusien pysäköintialueen löytämisessä.
Matkustajia pyydetään varaamaan matkaan riittävästi aikaan työnaikaisten ja muuttuvien järjestelyjen vuoksi. |
 |